2020-LUVULLA GSA-maat eli Saksa, Sveitsi ja Itävalta ovat suomalaisten metallibändien tärkein vientialue. Sen sijaan 80- ja 90-luvun taitteen Suomessa Saksaa ei pidetty bändeille mitenkään houkuttelevana kohteena. Saksaan suhtauduttiin jopa hieman ivallisesti. ”Siellä niille kelpaa mikä vain” oli vain puoliksi vitsi.
Kotimaisten bändien vientiponnistukset olivat keskittyneet Yhdysvaltoihin, jossa siipiään olivat kokeilleet Hanoi Rocksin jälkeen muun muassa Smack, Havana Black ja Nights Of Iguana. Myös Japani oli jostain syystä suomalaisten vientiponnistelujen kohde, ja lisensoidut levyt myivät siellä muutamia tuhansia kappaleita. Jälkikäteen tällainen hakuammunta tuntuu todella oudolta.
90-luvun alku oli musiikillisen murroksen aikaa ja bändit imivät vaikutteitaan monista eri suunnista. Musiikin eri tyylisuuntia yhdistelevä crossover-suuntaus oli iso juttu, ja hollantilaisen Roadrunnerin kanssa levytyssopimuksen solminut Waltari oli tuon genren omaperäisempiä ja suosituimpia bändejä.
Waltarista kehkeytyi Suomen metallimusiikin viennin todellinen pioneeri, ja mitä pidemmälle noista vuosista tulemme, sitä tärkeämpänä Kärtsy Hatakan johtaman bändin esityö näyttäytyy. Kärtsy vei bändinsä Saksaan, he asuivat hetken Berliinissä ja tekivät siellä paljon pohjatyötä, joka edesauttoi heidän myöhempää menestystään koko Euroopassa.
Kyyrian muusikot seurasivat Waltarin touhuja läheltä. Mikael halusi edelleen näyttää musiikillaan keskisormea kaiken maailman luokitteluille, ja Waltarin asenteessa musiikin tekemisen vapauteen ja sen ulkomaille vientiin oli jotain uutta ja tuoretta. Muusikot tunsivat toisensa hyvin, ja vähitellen bändit jo keikkailivat yhdessä. Mikael katseli Waltarin tapaa tehdä asioita ja alkoi ymmärtää sidosryhmien tärkeyden. Keskiössä tuntui olevan Waltarin ja monen muunkin suomalaisbändin asioita Saksassa hoitanut Silke Fiedler. (Kuva Suomesta vuodelta 2013)
SAKSAN BRAUNSCHWEIGISTÄ kotoisin oleva Silke oli tutustunut Waltarin muusikoihin helmikuussa 1993 heidän ensimmäisellä Saksan-kiertueellaan. Vähitellen hän alkoi seurustelemaan kitaristi Sami Yli-Sirniön kanssa. Pariskunta muutti Berliiniin, kunnes Sami jätti Waltarin lokakuussa 1995. Tähän loppui myös Silken yhteistyö bändin kanssa.
Silke ja Sami menivät naimisiin ja Silkenkin sukunimi vaihtui Yli-Sirniöksi, jolla nimellä hänet nykyään tunnetaan. He asuivat Berliinissä, jossa Silke pyöritti Tough Enough -promootiofirmaansa ystävättärensä kanssa. Silke oli suunnilleen saman ikäinen kuin Kyyrian jäsenet, mutta hyvin verkostoitunut ja hänellä oli suhteet kaikkiin mahdollisiin musiikkialan toimijoihin Saksassa. Sande vierailli pariskunnan luona Berliinissä useaan otteeseen ja pääsi samalla haistelemaan Berliinin suurkaupungin meininkiä.
Silkestä tuli keväällä 1995 Kyyrian manageri ja juuri se henkilö, joka avaisi heille portit kansainvälisille markkinoille. Silke oli nähnyt Kyyrian keikkasuosion Suomessa ja osasi aistia yleisön reaktion perusteella bändin potentiaalin. Myös Ville Tuomen lauluääni ja lavahabitus olivat tehneet Silkeen suuren vaikutuksen.
Silke oli auttanut Waltaria levy-yhtiövaihdoksen kanssa Roadrunnerilta Saksan EMI:lle, ja nyt hänen tehtävänään oli hoitaa Kyyrialle monikansallinen levytyssopimus, minkä hän myös lupasi tehdä. Managerin mukanaolo loi bändiin entistä enemmän intoa ja mahdollisuuden keskittyä täysillä musiikin tekemiseen.
PORNOMETALLILEIMAA pönkitettiin toukokuussa 1995, kun Kyyria esiintyi Lepakossa ensimmäisillä, tuolloin vallankumouksellisilla Sexhibition-erotiikkamessuilla.
Bändi odotti kesäkuista Provinssirockia innolla, sillä Radiomafia-lavalla soitettu keikka oli heidän ensimmäinen isompi festivaaliesiintymisensä.
Runsaslukuinen yleisö piti kuulemastaan, mutta Mikaelin mielestä keikka oli fiasko. Hän oli niin suivaantunut heikkoon lavamonitorointiinsa ja siitä johtuneeseen läsnäolonsa puutteeseen, että hän paiskasi rakkaan kotkakitaransa lavaan keikan jälkeen sillä seurauksella, että sen kaula meni korjaamiskelvottomasti poikki.
Ilosaarirockissa Mikaelilla oli jo käytössään uusi soitin ja bändi oli kaikin puolin elämänsä vedossa. Ville Tuomi otti intiimillä telttakeikalla festivaaliyleisön haltuun vastustamattomalla tavalla, jonka lisäksi hän lauloi käsittämättömän tarkasti, mikä korostuu, kun tietää festivaalien pikkulavojen vaihtelevat olosuhteet.
MANAGERI SILKE valmisteli Saksaan pressipakettia ja pisti Kyyrian jäsenet studioon äänittämään uutta demoa Mikko Karmilan kanssa. Vanhat kappaleet olivat poissa jaloista, ja biisejä lähdettiin tekemään puhtaalta pöydältä, joten Mikael ja Sande painuivat taas kerran Vaasaan säveltämään uusia biisejä.
Levytasoisesti äänitetyltä ja Finnvoxilla miksatulta nauhalta valittiin mukaan kappaleet ”Mind the Light”, ”Tenant” ja ”Bat Meets the Purple”. Bändi teki myös Silken ehdotuksesta kotimaassa ”Mind The Lightista” promovideon, jolla shoppailtaisiin Saksasta levytyssopimusta.
Silke järjesti elokuussa 1995 Kyyrialle showcase-keikan Saksan Pop Kommiin. Samalla Kölnin-keikalla oli mukana myös Suburban Tribe. Silke oli kutsunut paikalle levy-yhtiöiden edustajia, joista yksi oli BMG:n alla toiminut, vuonna 1992 Bochumissa perustettu Gun Records.
Levy-yhtiöt edustajat eivät lopulta ehtineet katsastamaan suomalaisbändejä messuilla, mutta Silke ei luovuttanut. Alkutalvesta 1996 hän kutsui Gun Recordsin A&R-henkilöt Suomeen katsomaan Kyyriaa, joka oli tuolloin huimassa iskussa. He olivat juuri soittaneet syyskuussa 1995 kenties suurimmalle yleisölleen Olympiastadionin Puhdas elämä lapselle -tapahtumassa ja heittäneet stadikalla todella energisen keikan.
SAKSALAISTEN TULO Suomeen lähestyi. Gun Records katsastaisi samalla myös Suburban Triben keikkakunnon, minkä jälkeen yhtiö päättäisi, kumman bändin he ottaisivat talliinsa.
Tavastia oli varattu molempien bändien showcasea varten, kun Subbarit ilmoittivat yllättäen Kyyrialle, että he soittaisivat keikan yksin. Saksalaiset olivat tulossa, joten Kyyria päätyi soittamaan showcasensa Lepakossa, teinidiscon ohessa, hyvin heppoisissa puitteissa.
Paikalla ei ollut lainkaan valokalustoa, ja paikalle hälytetty Amorphikselle pyroja tehnyt Pelle Lysti toi paikalle omia lamppujaan ja teki Kyyrian valoshown repimällä lavan takana töpselejä irti seinästä.
Kyyrian primitiivisesti vedetty punk-keikka vakuutti saksalaiset. Mikaelin ja koko bändin monivuotinen unelma toteutui, ja he allekirjoittavat tuolloin harvinaisen levytyssopimuksen ulkomaille. Kaikki oli mennyt nappiin.
GUN RECORDS valitsi Kyyrian tulevan levyn tuottajaksi Siggi Bemmin, joka oli juuri voittanut Saksan Echo Music Prize -palkinnon parhaana metallituottajana. Siggi oli todella innostunut Kyyriasta ja oli varma sen menestyksestä Saksassa.
Valinta kelpasi bändille mainiosti, sillä vaikka Mikko Karmila oli tehnyt loistavaa jälkeä debyyttilevyn ja levytyssopimukseen johtaneen demon kanssa, Mikael kaipasi vierelleen tuottajaa, joka toisi musiikkiin tuoretta näkemystä.
Ennen äänityksiä tuottaja Siggi Bemm lensi Suomeen viikoksi tekemään bändin kanssa esituotantoa. Kyyriasta alkoi kuoriutua bändi, jossa kaikki osallistuivat musan tekemiseen. Kaikki olivat kovasti innostuneet Kornin aloittamasta nu-metal-suuntauksesta, joten uudet biisit olivat rankempia kuin ennen. Mikael teki biisejä kuten ennenkin, Kaasu toi riffejä ja Ville teki sanoja. Sanden panos oli suuri. Niku toi valmiita aihioita, kun taas Siggin fokus oli kitarariffien sovituksessa, ja kappaleita sovitettiin ne edellä modernimpaan suuntaan.
Vuonna 1996 Kyyria piti Suomessa matalaa profiilia. Levydiilillä ei haluttu turhia kehuskella baareissa, vaan tulevaa julkaisua valmistettiin huolella, ja sitä lähdettäisiin tekemään Saksaan syksyllä 1996. Bändi oli innoissaan, sillä kukapa ei olisi halunnut lähteä 90-luvun puolivälissä ulkomaille levyttämään palkitun metallituottajan kanssa. Kyyria oli valmis lyömään läpi kansainvälisesti.
Lue artikkelin seuraava osa
****
