lisätty Kassa

Josh Hommen vahvistimet, pedaalit ja kitarat esittelyssä

July 10, 2013

Josh Homme on ollut itselleni viime vuosikymmenien kitaristeista se kaikein vaikuttavin. Mielipiteillään ja käytöksellään kritiikkiä herättävä hahmo loi oman genrensä 90-luvun alussa. Kyuss oli aikansa merkittävin uranuurtaja. Queens of the Stone Age määritteli vaihtoehtorockin normit 2000-luvulle. Väliprojektina tehty Them Crooked Vultures toi tarvittavaa ilmaa Hommen tiiviiksi käyneeseen elämänrytmiin. Vuonna 2013 julkaistu ...Like Clockwork jatkaa onnistuneesti Hommen erinomaisten albumijulkaisujen sarjaa.

Homme salasi pedaaleitaan ja laitevalikoimaansa pitkään, ja ne ovat olleet jatkuvana spekulaation aiheena. Them Crooked Vulturesin myötä hän hölläsi hieman periaatteitaan. Pienellä salapoliisin työllä eri lähteistä sai nyt ynnättyä palasia yhteen.


Totuus selviää kuitenkin vasta paikan päällä. Kitarateknikot voivat olla avuliaita toisilleen. Päädyin samalle festivaalilavalle TCV:n kanssa kesällä 2010 ja kyselin samalla hieman yksityiskohtia Josh Hommen laitteistosta. Kitarat ovat mielestäni dokumentoitu internetissä kattavasti, mutta vahvistimet ja pedaalit ovat jääneet hieman pimentoon. Alla on yhteenveto kahden edellisen kiertueen kitarakamoista vuosilta 2010–2013.

Josh Hommen rigi 2010 - Them Crooked Vultures

Josh Homme ei käytä langatonta vaan kitara kytketään suoraan pedaalilautaan. Hän vaihtoi soittimia TCV:n kanssa keikan aikana usein, monista eri vireistä johtuen. Homme on käyttänyt jo vuosia kahta pedaalilautaa. Ne on aseteltu mikkitelineen molemmille puolille. Huomioitavaa on, etteivät pedaalit ole kytketty signaalitiessä samaan järjestykseen kuin ne ovat lautaan fyysisesti asetettu.

Pedaalilauta (oikea)

  • Dunlop Cry Baby Q-zone
  • Fulltone Ultimate Octave
  • Fulltone Fat Boost FB-3
  • Vintage Morley Wah
  • Electro Harmonix Octave Multiplexer
  • Electro Harmonix Micro POG

Pedaalilauta (vasen)

  • Dunlop Volume Pedal DVPI
  • BOSS RE20 Roland Space Echo
  • SIB Echo Drive
  • Univox Super Fuzz
  • Amp Channel/Reverb Switch
  • Moogerfooger Lowpass Filter
  • Moogerfooger Analog Delay

Signaalinjako

Signaali syötetään pedaalilaudoilta splitteriin (Little Labs PCP Amp Distro Unit), josta se jaetaan eteenpäin kolmelle vahvistimelle. Joshin kitarateknikon mukaan signaalitie muuttuu jatkuvasti, ja kesällä 2010 kuvassa näkyvä Supro Sportsman -nuppi ei ollut käytössä. Oikealla oleva Gibsonin kombo oli niin ikään varavahvistimena.

Vahvistimet

Josh Homme luotti Them Crooked Vulturesin kiertueella vanhoihin, hieman epämääräisiin vahvistimiin. Näille rakennettiin efekteillä monia eri gain-stageja, lähinnä boostaamalla ja ekvalisoimalla vahvistimien etuasteita. Päälle ripoteltiin fuzzia, wahia, eri oktaavereita ja monipuolinen äänipaletti oli valmis.

  • Vintage Gibson EH-185 kombo (1938) crunch-soundeille. Todellinen keräilyharvinaisuus, jonka harva ottaisi mukaansa tien päälle.
  • Teisco Checkmate 25 nuppi, joka on halpa japanilainen vahvistin 60-luvun puolivälistä. Nupin etuastetta kyykytettiin sen päällä olleilla Bossin EQ:lla ja Fulltonen Fat Boostilla.
  • Silvertone Tube Twin Twelve -nuppi on myös halpa vahvistin 60-luvulta. Samaa vahvistinta käyttää esimerkiksi Jack White.
  • Kaappeina oli käytössä Ampeg 2x12" komerot varustettuna Vintage Celestion -ämyreillä.

Josh Hommen rigi 2013 - Queens Of The Stone Age

QOTSA teki paluun pitkän tauon jälkeen keväällä 2013. Tuloksena oli mainio ...Like Clockwork -levy. Laitearsenaalia oli myös muokattu viime kiertueelta. Vahvistimissa luotettiin vanhoihin Ampegeihin. Pedaalilautaan oli ilmestynyt muutamia uusia tulokkaita, osan ollessa vanhoja tuttuja.


Josh Hommen kitarateknikolla oli lavan sivussa identtinen valikoima pedaaleita varalle. Eli jos joku näistä olisi hajonnut kesken keikan, vastaava olisi ollut heti tarjolla.

Pedaalilauta (oikea)

  • Boss GE-7 EQ
  • Stone Deaf PDF-1 Parametric Distortion Filter
  • Fulltone Ultimate Octave
  • Electro Harmonix Switchblade Plus
  • Dunlop Cry Baby Q-zone
  • Dunlop Rotovibe
  • Digitech Whammy

Virtalähteenä oikeassa laudassa oli kaksi Custom Audio Electronixin MC-403 virtalähdettä. Toinen varalla.

Pedaalilauta (vasen)

  • Dunlop Volume Pedal DVPI
  • SIB Echo Drive
  • BOSS RE20 Roland Space Echo
  • Vintage Morley Wah
  • Fuzzrocious The Demon (Modifioitu tuottamaan yläoktaavi.)
  • Electro Harmonix POG (Metallinvärinen kytkin toimi päälle/pois-kytkimenä. Samalla se suojasi itse efektiä ja sen liukukytkimiä.)
  • Korg Pitchblack (Alla oleva punainen boksi on splitteri, jolla pedaalilauta yhdistettiin vahvistimelle meneville johdoille. Purkki on täysin passiivinen.)

Virtalähteenä vasemmassa laudassa oli kaksi Voodoo Labin Pedal Power 2 Plussaa, toinen varalla.


Signaalinjako

Kuten TCV:n kiertueella, signaali jaettiin vahvistimille Little Labs PCP Amp Distro Unit:in kautta. QOTSA:n kiertueella 2013 laite sijaitsi jälleen kombojen takana.

Vahvistimet

Signaali syötettiin kahteen Ampegin VT-40 -komboon. Vahvistinta on kutsuttu köyhän miehen Super Reverbiksi. Perusasetuksiltaan soundi on hieman stonesmainen, eli soittimen dynamiikalla säröytyvä. Kitarateknikko ei tiennyt mitkä elementit komboissa oli asennettuina. Niiden alla oli kaksi Greedtonen RG212 2x12" kaappia, joiden ämyrit olivat suunnattuina 45 asteen kulmassa ylöspäin. Kaapit eivät olleet kesällä 2013 käytössä, vaan ne olivat lähinnä korottamassa komboja oikealle korkeudelle.


Mielenkiintoista oli myös, että vahvistimien taakse oli asetettu iso kuljetuslaatikon kansi. Tätä keinoa olen nähnyt käytettävän aiemminkin muun muassa Foo Fightersin backlinessä. Avoimen kombon soundia projisoidaan takaisin päin, jolloin siitä saadaan kiinteämpi kokonaisuus.

Josh Hommen kitarat

Vaikka Josh Hommen kitaroista on internetissä paljon tietoa, tässä kuitenkin kuva Josh Hommen kitaramaailmasta. Pääsoittimina olivat australialaiset Maton-kitarat ja Motoaven Bel Aire -malli.

Summaus

Mikä Josh Hommen soitosta tekee niin ainutlaatuista? Sanoisin, että innovatiivinen ja tunneperäinen soitto, joka menee tekniikan edelle. Soundiltaan Hommen juju on soittaa hollowbody-tyyppisillä kitaroilla hieman yliohjattuun vahvistimeen. Fuzzit ovat kierron rajamailla, ja oktaaveja hän yhdistelee monipuolisesti eri pedaaleista. Myös filtterien käyttö on olennainen osa Hommen soundia. Nerokkaasti keskialueita korostamalla hänen kitaransa leikkaa läpi miksauksesta. Tämä on kuultavissa selkeästi myös tuoreella ...Like Clockwork -levyllä ja sen julkaisun yhteydessä nauhoitetuilla live-esiintymisillä.


Voisikin sanoa, että QOTSA on tällä miehistöllään elämänsä vedossa. Voi vain toivoa, ettei seuraavan levyn tekemiseen mene taas kuutta vuotta.

10.7.2013 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.



Shipping Fees

Scandinavia and Baltic countries

Rest of the European Union

USA, Canada, Non EU-countries and rest of the world

If you shop from outside the European Union, you will see all prices VAT 0 % at the checkout, so you can order without paying the 24% VAT.

Fast delivery