John Fogerty kirjoitti vuodessa neljä top 10 -singleä – miksei kukaan kykene nykyään samaan?

May 18, 2016

PAIKOIN TUNTUU, että ajassamme on jotain pahasti vialla. Vuonna 2016 meillä on käsissämme kaikki maailman teknologia, mutta nopeuttaako se elämäämme tai auttaako se meitä luomaan vapaammin taidetta? Onko kännykän räpläämisestä tullut säveltämisen ja soittamisen korvike?

LUIN TUOREEN John Fogertyn elämäkerran ja ihmettelin tahtia, jolla artistit 60-luvulla levyjään julkaisivat. Creedence Clearwater Revival oli kasassa vain neljä vuotta, mutta sinä aikana Fogerty sävelsi kaikki ne ikivihreät kappaleet, joista bändi tunnetaan. The Beatlesin hajottua 70-luvun alussa CCR:stä tuli maailman suosituin bändi.

Biisien tenho on kestänyt tähän päivään asti. Fogerty nouseekin kirjoissani John Lennonin ja Paul McCartneyn rinnalle pop/rock-säveltäjänä. He kaikki kykenivät luomaan lukuisia ikivihreitä lyhyessä ajassa.

Erityisesti vuosi 1969 oli CCR:n uralla merkittävä. Bändi julkaisi vuoden aikana kolme albumia, joista jokainen nousi Jenkkien levymyyntitilaston kärkisijoille.

HEINÄKUUSSA 1968 julkaistun debyyttilevyn ja sitä seuranneen kiertueen jälkeen John päätteli, etteivät he menestyisi loputtomiin cover-versioita soittamalla. Edellisen levyn hitit ”Suzie Q” ja ”I Put a Spell on You” olivat molemmat lainabiisejä, jotka olivat saaneet paljon radiosoittoa.

John satsasi aikaa säveltämiseen ja valitsi jo hyvissä ajoin singlebiisit, joihin bändi käytti eniten aikaa treenikämpällään ja studiossa. John halusi tehdä The Beatlesin tapaan singlejä, joissa olisi ikään kuin kaksi A-puolta. 

TAMMIKUUN viidentenä päivänä vuonna 1969 julkaistua Bayou Country -albumia edelsi single, joka sisälsi seuraavat ikivihreät:

"Born On The Bayou" syntyi soundcheckissä vuoden 1968 loppupuolella. Fogerty oli luonut Kustom-vahvistimen tremolo-piiriä testaillessaan äänen, joka on monelle edelleenkin "se" tremolo-soundi. Huomioitavaa on, että soundi ei ole puhdas tremolo vaan pikemminkin jossakin vibraton ja tremolon välimaastossa.

Nykyään hän saa saman soundin keikoillaan aikaan varta vasten tehdyllä boksilla, joita on vain yksi maailmassa. Me muut voimme kokeilla yhdistää vibratoa ja tremoloa synkronoiden niiden aikasäädöt samaksi. 

"Proud Mary" syntyi ilosta. Kun Fogerty avasi kirjeen, jossa hänen kerrottiin saaneen vapautuksen armeijasta, biisi alkoi soimaan aiemmin a cappella -yhyeessä laulaneen solistin päässä. Kappaleessa on Beethoven viidennen sinfonian innoittama alkusointu, ja kitarat soivat D-vireessä. Spontaanisti syntyneestä kappaleesta tuli yhtyeen läpimurtohitti. Koska muu bändi ei kyennyt studiossa laulamaan tarpeeksi hyvin, Fogerty veti kaikki biisin stemmat itse. Jopa sen alaäänen.

Bändillä meni nyt lujaa, mutta Fogerty ei halunnut jäädä lepäämään laakereillaan. Hän halusi säveltää äkkiä pari singleä lisää, pysyä radiosoitossa ja pitää bändin uran nousussa.

Huhtikuussa 1969 julkaistiin seuraava single, joka breikkasi bändin myös Englannissa kivutessaan loppuvuodesta singlelistan kärkeen. "Bad Moon Rising" on kolmen minuutin rock-biisinä liki täydellinen. Laulu alkaa kuuden sekunnin kohdalla, eikä biisissä ole muutenkaan mitään turhaa.

"Lodin" koskettavat sanat kertovat kulkurimuusikosta, jonka osaan Fogerty pystyi samaistumaan koskettavasti, vaikka hän oli laulun kirjoittaessaan vasta 23-vuotias.

Nämä biisit tehtiin ennennäkemättömän nopeasti. Pohjia äänitettiin kaksi tuntia per biisi, jonka jälkeen Fogerty äänitti stemmat, soolon ja laulut. Lopuksi hän oli mukana miksauksessa, joka hoitui tuolle ajalle tyypillisesti nelikätisenä miksaajan kanssa kahdessakymmenessä minuutissa. Tulokset kestävät päivänvaloa edelleenkin.

Kesällä 1969 bändi keikkaili ahkerasti. Tästä huolimatta jo elokuussa julkaistiin yhtyeen seuraava albumi, jota varten Fogerty oli ehtinyt säveltämään seuraavan hitin – levyn nimikappaleen ”Green River”.

Kappaleen tunnelmassa on vaikutteita James Burtonin kitaroinnista, ja sen rockabilly-soundi oli Fogertyn näkemys legendaarisen Sun-studion kaiutetusta soundimaailmasta. 

Tällä kertaa singlellä oli myös B-puoli, koska keikkojen keskellä kahden A-puolen säveltämiseen ei ollut löytynyt aikaa. "Commotion" onkin tuon vuoden single-julkaisujen ainoa täytebiisi.

Bändi buukattiin Woodstockin yhdeksi pääesiintyjäksi. He saapuivat paikalle suoraan viikon kestäneistä TV-sessiosta, ja loppumatka festivaaleille taitettiin helikopterilla. CCR:n muusikot joutuivat kuitenkin odottelemaan vuoroaan lopulta pitkään, sillä Grateful Deadin huuruinen konsertti venyi monituntiseksi.

Bändi pääsi soittamaan vasta aamuyöllä, eikä Fogerty antanut lupaa materiaalin käyttöön festivaalista kertovassa elokuvassa. Tämä oli jälkikäteen ajateltuna pienoinen virhearvio, sillä vain ani harva tietää, että bändi ylipäänsä esiintyi tällä maailman legendaarisimmalla festivaalilla.

Marraskuussa 1969 oli vuoden kolmannen albumin aika. Sen singlejulkaisu sisälsi taas pari hittiä, joista etenkin ”Fortunate Son” on jäänyt elämään aikanaan hyvin ajankohtaisen, Vietnamin sotaa ruotivan sanoituksensa myötä. Kahdessakymmenessä minuutissa kirjoitetun kappaleen sanat kertovat yläluokkaisista pojista, joita Vietnamin sota ei kosketa.

”Down on the Corner” on myös mainio biisi ja baarien jukebox-vakioita vuodesta toiseen. Bändin basistilla oli vaikeuksia saada sen bassoriffiä svengaamaan oikealla lailla. Myöskään Fogertyn veli ei ollut mikään taituri komppikitaransa varressa, joten John hioi kärsivällisesti groovea heidän kanssaan siihen saakka, että oli tyytyväinen lopputulokseen.

Bändin vuoden 1969 albumi- ja single-julkaisut nousivat kaikki jenkkien top 10:een. Yhtye päätti menestysvuotensa soittamalla edellisen singlensä molemmat raidat Ed Sullivan Showssa.

Nämä eivät kuitenkaan olleet viimeiset Fogertyn kirjoittamat hitit. Jo 5.1.1970 julkaistiin sellaiset klassikot kuin "Travelln' Band" ja "Who´ll Stop the Rain", ja hittiputki jatkui vielä vuoden päivät.

Vuonna 1971 Johnin veli Tom Fogertyn jätti bändin, ja lokakuussa 1972 CCR ilmoitti lopullisesta hajoamisestaan.

NYKYÄÄN maailma on erilainen ja levyjä hiotaan pidempään, mutta kelpaako se selitykseksi hitaampaan julkaisutahtiin? Mitä bändit saavat nykyään aikaan vuodessa?

Onko säveltäminen vaikeampaa, koska kaikki on jo tehty, vai meneekö aika uuden luomisen sijaan somettamiseen? 

Viime viikkoina mediassa on julkaistu monia tutkimuksia, joissa älypuhelimien on todettu lisäävän tarkkaavaisuushäiriöitä ja aiheuttavan jopa ADHD-syndroomaa muistuttavia oireita. Ei siis ihme, että luovat artistit hakeutuvat usein hiljaisuuteen ja pistävät luurinsa kiinni. Heillä on siihen täysi oikeus. Onko muka olemassa jokin sääntö, jonka mukaan sähköposteihin pitäisi vastata tunnin kuluessa?

Mitäpä jos pistäisit itsekin koneen ja puhelimen hetkeksi sivuun? Kun ihminen on vähän aikaa omassa rauhassaan, mieli alkaa itse tuottaa ärsykkeitä. Niissä piilee yleensä uuden idean siemen.

Olisiko tässä avain median peräänkuuluttamaan kasvupyrähdykseen tai käänteisesti syy saamattomuuteemme? Katsoessani ympärilleni tuntuu, että meillä kaikilla olisi tämän suhteen hieman petrattavaa. 

18.5.2016 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.